Lucie Robert

Lucie Robert
Montrealaisen viulistin Lucie Robertin soiton kauneus ja ilmeikäs lyyrisyys ovat ihastuttaneet niin kriitikot kuin suuren yleisönkin. The New York Timesin ylistämällä "sulattavalla sävyllä" ja "ihastuttavan notkealla fraseerauksella" Robert jatkaa opettajansa ja mentorinsa, legendaarisen Josef Gingoldin upeaa viuluperinnettä.
Ensimmäisen kansainvälisen Joseph Joachim -viulukilpailun voittanut Robert on esiintynyt resitaali- ja kamarikonserteissa eri puolilla Yhdysvaltoja, Kanadaa, Eurooppaa ja Kaukoitää. Hän on esittänyt yli kolmekymmentä eri teosta Pohjois-Amerikan merkittävimpien orkestereiden solistina. Lisäksi Robert on soittanut kamarimusiikkia muun muassa Menahem Presslerin, Richard Gooden, Claude Frankin, Philippe Entremontin ja Isidore Cohenin kanssa. Hänen levytyksiään on kuultu esimerkiksi National Public Radiossa, WQXR:ssä, CBC Radio Networkissa, Radio Canadassa ja Radio Francessa, ja hänen Faurén ja Saint-Saënsin viulusonaatteja sisältävä levynsä sai kriitikoilta ylistävät arviot. Robert on tuttu näky kesän musiikkifestivaaleille ja on toiminut vierailevana artistina tai opettajana esimerkiksi Bowdoinissa, the American Conservatoiressa Fontainebleaussa, Meadowmountissa, Musicordassa, Waterloossa, Busan Music Festivalilla, Hida-Takayama Festivalilla, the Violin Institute at Bienen School of Musicissa ja Texas Music Festivalilla. Tällä hetkellä hän kuuluu Orford Music Academyn, Classical Bridge International Music Festivalin, Voksenåsenin kesäakatemian ja MusicAlp Academyn opettajakuntaan.
Robert on erittäin kysytty pedagogi ja toiminut viulunsoiton professorina yli 30 vuoden ajan Manhattanin musiikkikorkeakoulussa ja Mannes musiikkikoulussa New Yorkissa. Lisäksi hän on pitänyt lukuisia mestarikursseja arvostetuissa oppilaitoksissa eri puolilla maailmaa, joista esimerkkeinä mainittakoon Soulin valtionyliopisto, Korean taideyliopisto, Central Conservatory of Music, Shanghain musiikkikonservatorio, Tokion musiikkikorkeakoulu, Yong Siew Toh -konservatorio, Oberlin-konservatorio, Sibelius- Akatemia, Norjan musiikkiakatemia, Glenn Gould -koulu ja Montrealin konservatorio. Viime vuosina Robert on luennoinut soittotekniikasta ja opetusfilosofiastaan, ja hän kirjoittaa säännöllisesti The Violin Channel -sivustolle. Hänen oppilaansa ovat voittaneet palkintoja useissa merkittävissä kansainvälisissä viulukilpailuissa, mukaan lukien Indianapolis, Young Concert Artists, Paganini, Sendai, Kiina, Soul ja Szigeti. Robert itse on toiminut tuomarina muun muassa Montrealin ja Soulin kansainvälisissä viulukilpailuissa sekä Fritz Kreisler, Jozsef Szigeti ja Joseph Joachim -kilpailuissa. Robert on New Yorkissa järjestettävän Mannes in Unison -konserttisarjan taiteellinen johtaja.