sonja fräki

pianisti kuva Sonja Fräki.jpg

 

Sonja Fräki (s. 1977 Helsinki) on aktiivisesti esiintyvä pianotaiteilija, joka tunnetaan niin solistina kuin kokeneena kamarimuusikkonakin. Fräkin ohjelmisto kattaa laajasti klassista perusrepertuaaria ja hän on myös innokas uuden musiikin tulkki.

 
Fräki on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2003. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan Saksassa, Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti solistisen Konzertexamen-jatkotutkinnon erinomaisin arvosanoin vuonna 2004.

 
Fräki on menestynyt lukuisissa kansainvälisissä pianokilpailuissa. Hän voitti vuonna 2008 kolmannen palkinnon Franz Liszt -kilpailussa Puolan Wroclawissa. 2003 hän sai neljännen palkinnon Franz Schubert-pianokilpailussa Dortmundissa, jossa hänelle myönnettiin myös erikoispalkinto parhaasta Schubertin myöhäissonaatin esityksestä. Hänet on lisäksi palkittu kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä 2007 sekä Paderewski-kilpailussa Puolassa 1998.


Sonja Fräki on esiintynyt solistina lukuisten orkesterien kanssa, kuten Turun filharmoninen orkesteri, Sinfonia Lahti, Neue Philharmonie Westfalen, Pomeranian Philharmonic Orchestra, Joensuun kaupunginorkesteri ja Mikkelin kaupunginorkesteri. Hän esiintyy säännöllisesti sekä omin soolokonsertein että kamarimuusikkona, mm. viulisti Annemarie Åströmin sekä Zagros Ensemblen kanssa. Fräki on konsertoinut kotimaan lisäksi mm. Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Italiassa, Portugalissa ja Venäjällä. Hän on myös tehnyt useita nauhoituksia Yleisradiolle sekä esiintyy monilla levyillä.  Vuonna 2013 Fräki julkaisi ensimmäisen soololevynsä Schubert-Liszt (Pilfink Records). 
Fräki toimii säestyksen lehtorina musiikkiopisto Juvenaliassa, kamaripianistina Sibelius-Akatemiassa sekä opettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän valmistelee taiteellista tohtorintutkintoa Sibelius-Akatemian DocMus-yksikössä aiheenaan Kalevi Ahon pianotuotanto. 

 

 

naoko ichihashi

pianisti kuva Naoko Ichihashi.jpg

 

Naoko Ichihashi valmistui vuonna 1981 tokiolaisesta Tohon musiikkikorkeakoulusta ja jatkoi opintojaan Indianan yliopistossa  György Sebökin johdolla. Vuoden 1986 Tshaikovski-kilpailussa hänet  palkittiin parhaana säestäjänä.

 

Ichihashi liittyi kamariorkesteri  Avanti!:n jäseneksi 1987 ja aloitti työskentelyn Sibelius-Akatemiassa. Vuosina 1991-1992 hän opiskeli Pariisissa, jossa hän suoritti "Licence  de concert" -diplomin. Vuodesta 2007 Ichihashi on toiminut  pianonsoiton ja kamarimusiikin opettajana Metropolia-AMK:ssa.

 

Hän on arvostettu ja aktiivinen kamarimusiikkipianisti ja esiintyy jatkuvasti kamarimusiikkitapahtumissa sekä musiikkikilpailuiden pianistina.

 

 

raija kerppo

kuva Raija_Kerppo1pieni_06 credit Sakari Majantie.jpg

(c) Sakari Majantie

 

Pianotaiteilija Raija Kerppo aloitti soitto-opintonsa Turun konservatoriossa ja jatkoi niitä Sibelius-Akatemiassa professori Erik T. Tawaststjernan oppilaana. Myöhemmin hän täydensi opintojaan New Yorkissa The Juilliard Schoolissa Martin Caninin johdolla. Raija Kerppo on menestynyt kotimaisissa ja kansainvälisissä pianokilpailuissa; niistä mainittakoon Maj Lind -kilpailun voitto vuonna 1986 ja kärkisija pohjoismaisissa pianokilpailuissa Tanskassa vuonna 1989. 


Raija Kerppo on esiintynyt monien suomalaisorkestereiden kuten Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Sinfonia Lahden ja Turku Filharmonian lisäksi mm. Ruotsin Radion sinfoniaorkesterin, Salzburgin Camerata Academica –kamariorkesterin ja Deutsche Kammerphilharmonie Berlinin solistina. Hän on soittanut soolokonsertteja kotimaan ulkopuolella mm. Kööpenhaminan Tivolissa sekä runsaasti kamarimusiikkia paitsi resitaaleissa eri puolilla Suomea myös kamarimusiikkifestivaaleilla, kuten Kuhmon ja Tuusulanjärven kamarimusiikkijuhlat. Hänen soittokumppaneitaan ovat olleet mm. viulistit Kaija Saarikettu ja Pekka Kuusisto, jonka kanssa hän on esiintynyt mm. Bergenissä, Lontoossa (Wigmore Hall), Pariisissa (Chatelet), Raviniassa (Chicago) ja Bremenissä sekä eri puolilla Suomea.

 

Raija Kerpon levytyksistä Selim Palmgrenin 5. Pianokonsertto Turun kaupunginorkesterin kanssa sai Yleisradion vuoden parhaan kotimaisen äänitteen palkinnon vuonna 1990. Raija Kerpon levytykset Pekka Kuusiston kanssa, "Strings attached" ja "Double Bow" olivat arvostelumenestyksiä myös kansainvälisesti.

 

 

 

timo koskinen

pianisti timo koskinen kuva.jpg

 

Timo Koskisen (1965) taiteilijakuvaan on oleellisesti vaikuttanut kaksi asiaa: puolalaisen pianotaiteen traditioon pohjautunut opetus, jota antoi kahdeksan vuoden ajan Koskisen ensimmäinen opettaja  Michal Zieliński Helsingin Konservatoriossa sekä kamaripianistina toimiminen Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1993. Ennen 1990 Helsingissä antamaansa ensikonserttia hän opiskeli myös Sibelius-Akatemiassa ja Varsovan Chopin-Akatemiassa opettajinaan mm. Liisa Pohjola, Erik T. Tawaststjerna ja Andrej Stefanski.

 

Timo Koskinen on kotimaansa lisäksi konsertoinut useissa Keski-Euroopan maissa ja hän on toiminut eri soitinten kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa tunnustettuna kilpailupianistina. Koskinen on osallistunut myös pianokilpailuihin, joissa menestymisistä mainittakoon 1. palkinto Ilmari Hannikainen –pianokilpailuissa 1978 alle 16-vuotiaiden sarjassa ja 2. palkinto Maj Lind –pianokilpailuissa 1988. 


 

JUHANI LAGERSPETZ

pianisti kuva Lagerspetz_11-08-25_044b_pieni.jpg

Juhani Lagerspetz opiskeli pianonsoittoa kuusivuotiaasta lähtien Turun konservatoriossa ja jatkoi myöhemmin Sibelius-akatemiassa ja Leningradin konservatoriossa sekä useilla mestarikursseilla. Debyyttinsä orkesterisolistina hän teki jo 13-vuotiaana, jolloin hän soitti Radion Sinfoniaorkesterin kanssa Shostakovitshin toisen pianokonserton. Juhani Lagerspetz on voittanut kotimaassa Ilmari Hannikaisen pianokilpailun 1975 ja saanut jaetun ensipalkinnon Maj Lind-kilpailussa 1976. Kansainvälisissäkin kilpailuissa hän on saavuttanut huomattavaa menestystä, merkittävimpänä erikoispalkinto vuoden 1982 Tshaikovski-kilpailussa Moskovassa. Suosittuna orkesterisolistina ja resitalistina tunnettu Juhani Lagerspetz on esiintynyt kotimaan lisäksi useissa Euroopan maissa, Venäjällä, Japanissa, Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa, Chilessä ja Brasiliassa. Keväällä 1993 Lagerspetz sai loistavat arvostelut soolokonsertistaan Lontoon Wigmore Hallissa. Hän on aktiivinen kamarimuusikko, joka on usein nähty vieras monilla koti- ja ulkomaisilla musiikkijuhlilla (mm. Wien, Flanders, Mondsee, Kreuth, St. Nazaire, Kitakyushu, Delft, Stavanger). Säännöllisesti hän esiintyy Kuhmon Kamarimusiikissa, Naantalin Musiikkijuhlilla ja Esbjergin kamarimusiikkifestivaalilla Tanskassa.

 

Juhani Lagerspetz on tehnyt yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestarien, kuten Arvid Jansonsin, Sixten Ehrlingin, Rudolf Barshain, Paavo Berglundin, Esa-Pekka Salosen ja Leif Segerstamin kanssa. Kamarimusiikin puolella yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Barry Tuckwell, Ida Haendel, Arto Noras ja Truls Mørk, liedpartnereita Elisabeth Söderström, Stephen Genz ja Camilla Nylund.  

 
Juhani Lagerspetz on esittänyt kymmenien pianokonserttojen lisäksi myös laajoja kokonaisuuksia konserttisarjoina (esim. lähes koko Brahmsin pianotuotanto ja Ravelin soolopianoteokset) sekä kantaesittänyt mm. Erik Bergmanin, Jouni Kaipaisen, Jukka Tiensuun ja Paavo Heinisen (nro 4) pianokonsertot. Hän on tehnyt radionauhoituksia ja levytyksiä Virgin Classics(EMI)-, Warner-, Ondine-, Melodiya-, Naxos-, Avie- ja Alba-yhtiöille.   Juhani Lagerspetzille on myönnetty valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha kahdesti: vuosina 1989 ja 1996. Vuonna 1994 hän sai Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon ansioistaan esittävänä taiteilijana. Konserttitoimintansa ohella Juhani Lagerspetz on toiminut pianomusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2009 hänet nimitettiin Sibelius-Akatemian pianomusiikin professoriksi.